Hyppää sisältöön
Home » Lasten voimistelun linjaus

Linjaus vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista voimistelussa.

Lasten voimistelun linjaus ohjaa voimistelutoimintaa kohti lapsilähtöisempää valmennuskulttuuria. Päämääränä on vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista voimistelussa ja samalla tehdä lasten voimistelusta laadukkaampaa ja lasten kokonaishyvinvointia tukevampaa.

Tämä linjaus on syntynyt tarpeesta muuttaa voimistelun lajikulttuuria. 

Linjauksen avulla pyritään vaikuttamaan siihen, että kaikille lapsille voitaisiin tarjota tasavertaiset mahdollisuudet harrastaa voimistelua. Linjaus ottaa huomioon myös kestävän kehityksen näkökulmat.  

Linjauksen avulla vaikutetaan lasten turvalliseen harrastamiseen, harjoittelun määrään, harrastuksen kustannusten rajaamiseen, voimistelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen, harrastuksen jatkumiseen, pidempiin uriin ja kehorauhan tukemiseen.

Linjauksella on myös merkittävä rooli lasten osallisuuden ja toimijuuden tukemisessa. 

Kolmenlaisia linjauksia

Linjaus pitää sisällä Voimisteluliiton jäsenseuroja velvoittavia toimintalinjauksia sekä suosituksia ja ohjeistuksia voimistelun parissa toimiville.

Tarkoituksena on ohjata koko voimistelun alle 12-vuotiaiden toimintaa sekä antaa suosituksia myös nuorten (13–17-vuotiaiden) harrastamisen toteuttamiseen.

Linjaus on konkreettinen tuki erityisesti seuroille ja harrastuksen parissa toimiville aikuisille, valmentajille, ohjaajille sekä tanssinopettajille.  

Linjauksen keskiössä ovat lapsen oikeudet, jotka ovat aikuisia velvoittavia, eikä niitä voida sivuuttaa voimistelun toiminnassa (luku yksi). Linjauksessa määritellään, miten vastuukysymykset jakautuvat eri toimijoiden välillä (luku kolme).   

Ulkomailla tapahtuvaa kilpailu-, leiri- ja tapahtumatoimintaa on jaettu velvoittaviin linjauksiin sekä suosituksiin (luku neljä).

Velvoittavana linjauksena on, että kansainväliseen toimintaan voi osallistua sinä vuonna, kun lapsi täyttää 10 vuotta. Tämä linjaus astuu voimaan 1.1.2024. Suositus on, että kansainväliseen toimintaan osallistutaan aikaisintaan sinä vuonna, kun lapsi täyttää 12 vuotta. Tarkoitus on nostaa velvoittavaa ikärajaa 12 vuoteen 1.1.2026 mennessä.  Voimisteluliitto valmistelee asiaa yhdessä seuratoimijoiden kanssa.

Linjauksessa avataan myös tarkemmin kansallisen ja kansainvälisen kilpailemisen aloittamisen ikärajoja, kilpailuiden arviointia sekä tulosten ilmoittamista että kilpailuasuihin liittyviä velvoittavia ja ohjeistavia linjauksia.   

Linjaus on kattava Voimisteluliiton jäsenseurojen lasten toimintaa ohjaava asiakirja, joka on tehty yhteistyössä niin asiantuntijoiden kuin seuraväen kanssa.  

Tutustu myös sivun lopussa olevaan kysytyimmät kysymykset -palstaan

Kuva voimisteluliiton strategiasta

Lasten linjauksen kieliversiot

Policy for Children’s Gymnastics – Lasten linjaus englanniksi

Download

Руководящие принципы детской гимнастики – Lasten linjaus venäjäksi

Материалы можно найти в банке материалов (materiaalipankki) на сайте федерации

Barnens riktlinjer inom gymnastik – Lasten linjaus ruotsiksi

Ladda ned

Usein kysytyt kysymykset

Kysymys- ja vastauspalstaa on päivitetty 13.2.2024. Viimeiset 6 pukuihin liittyvää kysymystä ja vastausta on lisätty silloin. 

Haku